Hanne Kankare Photography

Portfolio

Häät

Wedding


Vastasyntyneet

Newborn


Lapset Studio

Children Studio


Lapset Miljöö

Children Outdoor


Raskausaika

Pregnancy


Ylioppilas-, rippi- ja valmistumiskuvaukset

Graduate


Minä

Hanne Kankare

Valokuvaaja

Olen Pöytyällä Asuva, Turun saaristosta kotoisin oleva valokuvaaja.
Perheeseeni kuuluu lapset Samuel, Sara ja Sampo. Sekä mieheni Tero.

Valokuvaus on ollut nuoresta saakka intohimoni ja se on kulkenut mukanani koko ajan muun elämän rinnalla. Vuonna 2012 päätin syventää osaamistani, ja kävin kaksivuotisen valokuvauskoulutuksen Muurlan Opistolla. Sieltä sain myös oppia Kuvankäsittelyyn. Kuvauksien ohella teenkin paljon kuvankäsittelyjä asiakkaille. esimerkiksi vanhojen kuvien retusointia ja erilaisia kuvakollaaseja ja yhdistelmiä. Nykyään toimin täyspäiväisenä valokuvaajana.

Kaikenlainen valokuvaus kiinnostaa, ja tykkään haastaa itseäni ja astua välillä pois mukavuusalueeltani. Vahvuuksiini kuuluu kaikentyyppinen henkilökuvaus, etenkin lapsikuvaus. Sivuillani näette pienen kattauksen ihmisiä eri elämäntilanteissa.

Pyrin taltioimaan tunteita, ja niitä pieniä ohikiitäviä hetkiä, jotka tekevät elämästä ikimuistoisen.

Kuvaan liikkuvana kuvaajana eripuolella Suomea miljöössä ja matkastudio kulkee myös mukanani. Kerro minulle mitä kuvataan, niin tehdään juuri sinun tarpeesi täyttävät kuvat!

Studiohuoneeni sijaitsee Marttilassa Myllypellontie 1 (vanha poliisin talo) Salon ja Auran välillä. Ota yhteyttä, niin saadaan sinunkin tärkeät hetkesi ikuistettua.

Palkinnot ja saavutukset


  • 31.8.2018

    Jos lehmät puhuisivat kuvakilpailu

    Kunniamaininta ja yleisöäänestyksen voitto


  • 23.7.2018

    Inspire- Digital or Not Fine Art Photography Magazine

    Best Black and white Monotone photograph


  • 21.8.2017

    Inspire Magazine

    Most likes of the day


  • 21.7.2017

    This! Magazine

    Best of Children Publications.


  • 19.7.2017

    Inspire Magazine

    Best Black and White Photography


  • 3-4.10.2016

    This! Magazine's Awards

    Best of Children Publications.


  • 21.7.2016

    Inspire Magazine

    Round one nominated of Children Publications.

Blogi

Täältä pääset lukemaan laajemmin, mitä kaikkea valokuvaukseeni liittyy.

Card image cap
Häätarina Minna&Tarmo

Paimio Kaimalan Karhulampi. Muutamia otteita päivän tapahtumista

Lue kokonaan →

Card image cap
Häätarina Jutta&Joonas

Marttila ja Pukkilan kartano. Muutamia otteita päivän tapahtumista.

Lue kokonaan →

Card image cap
Häätarina Piia&Sami

Lieto ja Ilmaristen matkailutila. Muutamia otteita päivän tapahtumista.

Lue kokonaan →

Card image cap
Häätarina Annmari&Jyrki

Marttila. Muutamia otteita päivän tapahtumista.

Lue kokonaan →



Hinnasto

Esitetyt hinnat sisältävät alvin.

Kuvapaketit
  • Newbornkuvaus 120,-
  • Lapsikuvaus 90,-
  • Perhekuvaus 125,-
  • Lemmikkikuvaus 80,-
  • Raskausajankuvaus 105,-
  • Valmistujaiskuvaukset 95,-

Hautajaiskuvaus
  • Siunaaminen kirkossa ja
    hautaan lasku 225,-
  • Siunaaminen kirkosssa,
    hautaan lasku ja
    kahvitilaisuus alkaen 325,-

Hääkuvaus
  • Vihkiminen ja potretit 345,-
  • Dokumentaarinen juhlakuvaus 85,- / h
  • 8h kuvauspaketti 925,-
  • Koko päivän hääkuvaus 1345,-
  • Teen kaikenlaisia hääkuvauspaketteja.
    Ota yhteyttä, niin sovitaan
    juuri teille se oikea.
    Minulta myös suosittu Photobooth!

Ota rohkeasti yhteyttä!

Facebookissa @HanneKankare
Puhelimella 044 380 6968
Whatsapissa 044 380 6968